Taiteilija Pekka Piekäinen on tunnettu muotoilijana Suomessa ja kansainvälisesti 70-luvulta lähtien. Piekäisen suunnittelemat korut tunnistetaan puhtaasta ja selkeälinjaisesta muotoilustaan.
Vuonna 1976 Piekäiselle myönnettiin valtion taideteollisuuspalkinto ja vuonna 2002 Suomen Kultaseppien liitto nimitti hänet Vuoden kultasepäksi.
“Taiteilijan työssä, olkoonpa se sitten maalaamista, säveltämistä tai muotoilua, on kaiken tekemisen perustana ja eteenpäin vievänä voimana tarve ilmaista tuntemuksiaan, pyrkimys sanoa sanottavansa kerta kerralta paremmin.Taiteilijalle esine elää vain syntymähetkensä verran. Sitten se on jo tehty”
Aleksanterinkatu 21 A 2, 90100 Oulu
e-mail:
Hakakatu 12 (PL39), 20540 Turku
Puh.: +358 10 279 1090