Platinoro

Verkkokauppa | Kultasepänliike Turku

Pekka Piekäisen Monaliisan Hymy

"On sanottu, että suomalainen koru ammentaa voimansa ja kauneutensa karunkauniista luonnostamme. Se on kuin revontuli arktisella taivaalla - se muuttuu jatkuvasti ja löytää yhäti uusia ja entistä kauniimpia muotoja. Sanat soveltuvat hyvin myös nuoren turkulaistumassa olevan korutaiteilija Pekka Piekäisen taustaksi" (Vieno Räty, Turun Sanomat 1971). Piekäinen oli silminnähden innostunut työstään, silmät loistaen hän kertoi, että korusuunnittelu ei tunnu työltä silloin kun hommat luistaa. Pekan mielestä koruja joihin itse uskoo on hauska tehdä. Suomalaisilla koruilla on aivan oma luonteensa, erinomainen laatu ja kauneus. Pekka oli myös huolissaan korujen massatuotannosta, koruista joita tehdään valamalla juoksevalta nauhalta. Korutaiteilijoiden malleja plagioidaan ja niiden pohjalta valmistetaan kemikaalikauppatavaraa. Pekka ei kuitenkaan harmistunut tästä. Valukorut ovat muodissa vuoden tai kaksi, ja sitten tulee uutta tilalle, samaten käy plagiointien. Koruntekijät ovat jo suunnitelleet uudet, kun entisten pohjalta tehdyt ovat mallivarkaiden tuotannossa. Pekan mielestä korun suunnittelija voi ylpeillä silläkin, että malli on kelvannut toisillekin, mikä on tosin laiha lohtu.