Platinoro

Verkkokauppa | Kultasepänliike Turku

Finlandia-maljakko

Maljakko ilman pohjaa!

Finlandia-maljakko on Pekka Piekäisen vuonna 1997 suunnittelema ja PlatinOron mallisuojaama tuote. Muotokieleltään ainulaatuinen maljakko on kapea pohjasta, mutta aukeaa joka suunnasta ylöspäin - kukat asettuvat kauniisti maljakkoon. Maljakko pysyy pystyssä S-muotonsa ansiosta. Maljakkoa on valmistettu aiemmin ainoastaan hopeisena.  Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi valmistamamme maljakkoa nyt myös Tornion jaloteräksestä. Teräksinen maljakko valmistetaan käsityönä Oulussa Nikaman tehtaalla, joten tuote on sataprosenttisesti sekä työltään että materiaaliltaan suomalainen.

Maljakon syntyyn liittyy hauska tarina. Oli kaunis kesäpäivä Perniössä ja Piekäinen makasi nurmikolla tapansa mukaisesti, kun "lamppu syttyi päässä" ja hän pomppasi ylös todeten "nyt tehdään maljakko, jossa ei ole pohjaa". Hän yritti selittää ja piirtää muotoa, mutta eihän tuollaista muotoa voi kuvailla. Niinpä hän tarttui moottorisahaan ja sahasi muodon kantoon - siinähän se oli!

PlatinOron Finlandia-maljakko oli mukana 100 hyvää Suomesta kilpailussa, jonka voittajat saivat luvan käyttää virallista "Suomi 100" -tunnusta. Finlandia-maljakko sai 100 ääntä täyteen ensimmäisten joukossa. Kilpailun äänestys oli 15.-28.2. 

Ilmainen toimitus!

Hinta: 
290,00 €